Vuodesta toiseen ja ympäri

Vuodesta toiseen ja ympäri

perjantai 10. helmikuuta 2017

Fillarikerhon kunnallispoliittiset teesit


Samalla, kun muistetaan, että Fillarikerho ry on puolueisiin sitoutumaton ja siinä mielessä epäpoliittinen järjestö, on se kuitenkin pyöräilypoliittinen yhdistys. Tarkoittaen sitä, että kerhon toiminta kohdistuu myös kaupungin päättäjiin, jotta nämä tekisivät mielekkäitä päätöksiä pyöräliikenteen olosuhteiden parantamiseksi.


Tähän työhön Järvenpään Fillarikerho ry on asettanut kolme päätavoitetta. Tavoitteita voi pitää myös kevään 2017 kunnallisvaalien vaalitavoitteina. Tavoittelemme siis tilannetta, jossa mahdollisimman moni valituksitulevista ehdokkaista, eli tulevista valtuutetuista ja lautakuntien jäsenistä allekirjoittaisi teesimme ja muutoinkin aidosti toimisi pyöräliikenteen edistämiseksi.


1. Jalankulun ja pyöräilyn erottaminen toisistaan.

2. Reunakivien poisto risteyksistä koko pyörätien leveydeltä.


3. 30km/h alueet keskustaan ja asuntoalueille